Virtuaalinen Muistokujan Ratsutalli on pieni seitsemän hevosen maalaistalli. Suurimmaksi osaksi meiltä löytyy suomenhevosia mutta joskus joukkoon on saattanut eksyä muidenkin rotujen edustajia. Minulle tämä paikka on maanpäällinen taivas ja tietysti toivon että talli herättää myös kävijöissäkin myönteisiä ajatuksia. Sijaitsemme virtuaalisessa Suomessa ja tilamme ovat riittävät pienen tallin pyörittämiseen. Suurinosa hevosistamme on koulu- tai yleispainotteisia.
Kaikilla hevosillamme kisataan aktiivisesti niiden omaa painotuslajia läpi elämän ja kun ne ovat omasta mielestäni valmiita suuntaamme laatuarvosteluihin. Tavoitteena olisi ainakin oman lajin laatuarvostelu ja yleislaatuarvostelu. Lisäksi kantakirjaus ja näyttelyarvonimi ovat tavoitelistalla melkein jokaiselle hevoselle jolta rakennekuvat löytyy.
Kasvatuksessa pyrimme panostamaan laatuun, emme määrään. Kasvatteja syntyy vain vanhemmista jotka ovat saavuttaneet menestystä jollain tavalla sillä haluamme kasvateillemme mahdollisimman hyvän alun. Varsat saattavat jopa jäädä hetkeksi kotiin kisaamaan ja kasvamaan ennenkuin ne myydään eteenpäin. Kasvatusliitteemme on suomenhevosille nimen eteen tuleva Muistokujan. Ikääntymisenä käytämme hevosillamme VARL ikääntymistä ja pyrimme noudattamaan sitä parhaamme mukaan.
